Champion myönnetty 10.6.2008
Feimi on yleisluonteeltaan erittäin orimainen, eikä välitä turhista. Lempeyttä Feimistä myös löytyy, eikä pojalla sentään käytös ole päätä jyskyttävän raivostuttavaa. Orilta löytyy myös itsevarmuutta, eikä se ainakaan vähene tarhassa ollessa: muut ponit tietävät kyllä väistää ja kunnioittaa Feimiä. Feimin itseluottamus ja itsensä ihailu taitaa olla välillä vähän turhan suurta, ja aina silloin tällöin tuntuu, ettei ori mahdu egonsa kanssa edes samaan tarhaan.
Hoidettaessa ei kannata liiaksi turvautua orin luotettavuuteen. Heti selkäsi käännettyä keksii Feimi melko varmasti jonkin jekun pääsi menoksi, eikä tämä tosiaankaan ole mieleesi. Pojalla on myös huono tapa ”liiskata” hoitajansa seinän ja itsensä väliin. Näissä tilanteissa saa Feimille antaa palautetta, jotta pikkuhiljaa oppisi jopa tavoille. Varustaminen menee herran kanssa melko hyvin, pieniä erimielisyyksiä satulavyön kireydestä ja suitsien oikeasta paikasta voi tulla.
Ratsastaessa Feimi käyttäytyy hyvin. Ori on herkkä ratsastaa, joten turhia hötkyilyjä ja liikoja apuja ei suositella. Kevyet avut riittävät vallan mainiosti. Kuumuu esteillä melko herkästi, tätäkin voi tosin hallita ottamalla välillä muutamia koululiikkeitä. Hyppää rataa hienosti ja varmasti, kunhan ratsastajalla on tiedossa minne mennä, ja mitä apuja käyttää. Ilman satulaa ratsastaessa orin liikkeet tuntuvat hyvin: pehmeät ja ilmavat askeleet, sekä pyöreä selkä. Feimillä on siis helppo ratsastaa ilman satulaa, hyppäämistäkin voi koittaa. Silloin tällöin rankankin ratsastuskerran jälkeen olisi hyvä käydä pienellä kävelyllä maastossa, joko selästä tai maasta käsin.
Kisoissa Feimi käyttäytyy kuin normaalissa ratsastustilanteessa. Ratsastajan hermostuneisuus ei tunnu vaikuttavan poikaan mitenkään, tällä on mielessä vain rata, ja toki ympärillä häärivät tammat. Feimi tarvitsee tuekseen ratsastajan lisäksi myös kisahoitajan, joka huolehtii tarpeellisista ruoka- ja juoma-asioista. Ratasuoritusta voisi kehua täydelliseksi, ellei näitä hutiloituja päätöksiä tulisi ikävän usein. Tämä taitaa tosin johtua ennemminkin kyytiläisestä kuin ponista itsestään..
Alwyn's Hebert on upea, Ch arvonimen ansainnut ruunikko new forest ori. Hebert on Alwyn Poniesin hieno kasvatti, jolla on oikea laatusuku takanaan. Hebert kisaa tällä hetkellä avoimissa 120 cm luokissa, ja sijoituksiakin on kertynyt jo huimat 40 kappaletta (15.1.08 mennessä)!
Alwyn's Translator
DJ's Bow Wow
Calina
Hallelujah GA
DS Happy Ending
Ooh Lala RWR
Fania Naw on upea, voikon värinen new forest tamma. Tamma on tähän mennessä kerännyt ERJ'stä sijoituksia lähemmäs viisikymmentä, ja sitä ollaan viemässä ERJ'n laatuarvosteluun, kunhan valmennuksia on kerääntynyt hiukan enemmän. Tammalla on lisäksi kertynyt virtuaalinen muotovalio, champion, KTK III sekä YLA3 arvonimet. Feimi on Fannin viimeisimpiä jälkeläisiä.
Falimatt on kolmospalkinnolla kantakirjattu komea ruunikko tuontiori. Tämä estepainotteinen komistus on saapunut Yhdysvalloista saakka ihastuttamaan meitä. Tällä sähäkällä orilla on kisattu mukavasti, ja sijoituksiakin on kerääntynyt kiitettävästi. Fanni on orin ensimmäinen jälkeläinen. Falimatt kisaa täyspainoitteisesti esteillä.
Fagott on komea ruunikko ori, jolta säkäkorkeutta löytyy 144 cm. Tällä hetkellä ori asustelee Yhdysvalloissa.
Felethia on silmiähäikäisevän upea ruunikko tamma, joka kantakirjattiin ykköspalkinnolla USA'ssa ponikantakirjapäivillä. Tamma on kierrellyt myös paljon näyttelyitä.
Arwén SWE on kuvankaunis vaaleanruunikko tamma. Rutuksikin nimitetty tamma kisailee pääpainoisesti kouluratsatuksen puolella, ja onkin jo saavuttanut upean KRJ-IV'sen! Ruttu on tuontitamma Ruotsista. Fanni on Rutun ensimmäinen jälkeläinen.
Arthur on hieno, rauhallista eläkeläisponin elämää elelevä poniori. Arthurilla ei mitään suurempaa mainittavaa kisauraa ole kerennyt kertyä, ori on lähinnä ollut tuntikäytössä upean, hyvähermoisen käytöksensä takia.
Astanga on kaunis, kimo ponitamma, jolla menestystä on riittänyt kansainväliselle tasolle saakka. Tamma kisasi aikanaan kv-tasolla 120 cm esteitä, sijoittuen useita kertoja hyville sijoille. Pienestä koostaan huolimatta tamma omaa upean hyppytekniikan, jota se on selvästi periyttänyt alemmille sukupolville.
Evensans Fénjyes on tarjolla jalostukseen rajoitetusti, vain puhtaaseen new forest kasvatukseen.
- astutusmaksu 270v€
- varsamaksu elävästä varsasta 300v€
- yhteensä 570v€
 |
|